Villa Artun näyttelyt
Vuokrattavat kiertonäyttelyt
Lasten ja nuorten taidekeskus tuottaa vuokrattavia kiertonäyttelyitä. Näyttelytuotannoissa hyödynnetään kansainvälistä lasten ja nuorten taiteen arkistoa erilaisten teemojen kautta. Kansainvälinen arkisto käsittää 110 000 teosta noin 130 eri maasta. Teokset ovat 3–20-vuotiaiden lasten ja nuorten tekemiä piirroksia, maalauksia ja grafiikanvedoksia sekä pieniä kolmiulotteisia ja digitaalisia teoksia.

Luonnonväripaletti
Lasten taiteen kautta luonnon värien maailmaan
Näyttelyssä tutustutaan luonnonväreihin kasvikuvien ja kasvivärjäysten kautta. Näyttely on koottu 47 kansainvälisen lasten ja nuorten taiteen teoksen ympärille. Teokset ovat 4-17-vuotiaiden tekemiä ja ne ovat 27 eri maasta. Näyttely esittelee kasveista saatavien luonnonvärien kiertokulkua seuraavien teemojen avulla: valo ja pimeys, vesi, mikrobit, levät ja sienet, metsät ja hyönteiset, ekologisuus, epäekologinen toiminta, käsityöt ja värjäävät ruoka-aineet.
Luonnonväripaletti-näyttely tuo esille värien laajan kirjon ja niiden yhteyden luontoon. Lasten ja nuorten teokset käsittelevät muun muassa ekologisia arvoja suhteessa kuluttamiseen ja luonnon säilyttämiseen. Näyttelyssä on esillä kasvi- ja sienivärjättyjä lankoja, silkkejä ja puuvillakankaita, valokuvia ja värjäystarvikkeita. Luonnosta saatavien värien ominaisuuksista ja tekoprosessista kerrotaan seinätekstien ja videotallenteen avulla.
Näyttely vuokrattavissa: toistaiseksi
Kohderyhmä: Kaikenikäiset, varhaiskasvatus, peruskoulu, perheet, harrasteryhmät (kädentaito)
Näyttelyn kokoluokka ensisijaisesti: M
Näyttelyn tuottaja: Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö / Kulttuuritalo Villa Arttu
Tiedustelut: näyttelymestari anu.haikonen@artcentre.fi, p. 050 467 8345
Värjäyksestä kertova video:
Värjäykset Niina Vyyryläinen, kuvaaja Nina Laaksonen, editointi Anu Haikonen
https://www.youtube.com/watch?v=854cWYVJ3JA
Vuokrattava Luonnonväripaletti-näyttely löytyy myös Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton sivustolta kohdasta vuokrattavat kiertonäyttelyt:
https://lastenkulttuuri.fi/tapahtumat/luonnonvaripaletti/
