Eläköön piirros! – näyttelyssä tarkastellaan katsomista, näkemistä, jäljen jättämistä ja ympäröivän maailman kuvaamista piirtämällä seitsemän teeman kautta. Näyttely muodostuu eri-ikäisten ja -maalaisten lasten ja nuorten  tekemistä teoksista, jotka on koottu Kansainvälisestä lasten ja nuorten taiteen arkistosta sekä Taide\Foliosta. Kansainvälisen lasten ja nuorten taiteen arkiston teokset ovat Hyvinkään kuvataidekoulun piirustustyöpajan oppilaiden keväällä 2023 valitsemia. Valitsijoina toimivat Sofia, Netta, Lempi, Julianna, Elina, Maya, Sofia ja Saana. Taide\Folion taiteilijoille järjestettiin näyttelyhaku, jonka kautta 10 taiteilijaa valittiin mukaan näyttelykokonaisuuteen, joka oli esillä Villa Artun galleriassa Hyvinkäällä 12.9.–10.11.2023. Taide\Folion Eläköön piirros! -näyttelyssä mukana olevat taiteilijat ovat Katariina Fortuna, Jenny Idman, Joonas Invenius, Eemeli Katajikko, Niilo Kemppainen, Linnea Laitinen, Anniina Nummela, Emmi Pellinen, Vilma Salminen ja Kuutti Terävä.

Eläköön piirros! -näyttelyn teoskuvia voi tarkastella itsekseen tai yhdessä ja pohtia vastauksia kuvien katsomiseen johdattaviin kysymyksiin.

Mukana on myös piirustustehtäviä kotona, koulussa tai varhaiskasvatuksen ryhmissä kokeiltaviksi. Niiden tekemiseen ei tarvita kummempia välineitä, vain hieman paperia, jokin itselle mieluinen kynä ja mahdollisesti kaikenlaista muuta mitä kotoa/koulusta/päiväkodista löytyy jo valmiiksi. Paperina voi käyttää esim. pakkauspaperia, paperikassia auki leikattuna, sanomalehtipaperia tai jotakin muuta kierrätyspaperia. Kyniksi sopivat esim. kuulakärkikynät, puuvärit, lyijykynät jne. Liimalle ja saksille voi myös olla käyttöä. Tehtäviä voi soveltaa käytettävissä olevaan tilaan, välineisiin ja ajankohtaan sopiviksi.

Eläköön piirros! -näyttely verkossa pohjautuu Villa Artussa 12.9.–10.11.2023 esillä olleeseen Eläköön piirros! -näyttelyyn. Villa Artussa esillä olleeseen näyttelyyn voi tutustua katsomalla näyttelystä kuvatun videon:

 

Meri

 

Teoksissa kuvataan merta monella tavalla: pinnan alta ja päältä, meressä elävien eläinten näkökulmasta ja toisaalta ihmisen näkökulmasta. Tarkastele Li Wei-Wein tekemää laiva-aiheista teosta, jonka nimi on runsas kalasaalis. 

Katso kuvaa ja kerro tai kirjoita…

  • mitä kalastajat ajattelevat?
  • miltä paikassa tuoksuu? Mitä ääniä kuuluu? Minkälaiset sääolosuhteet ovat?

Piirrä…

  • merikartta ja siihen reitti, jonka laiva on kulkenut. Piirustuksen voi tehdä myös yhdessä jonkun toisen tai toisten kanssa. 

 

Ateljee

 

Teoksissa kuvataan taiteilijoiden työtilaaa, ateljeeta, sekä sinne tehtyjä asetelmia. Myös ympäristöä kuvataan tarkasti ja realistisesti. Näissä piirustuksissa on mahdollisesti harjoiteltu havainnosta piirtämistä. Tarkastele Helene Shiun Kaupunkinäkymä-teosta. 

Katso kuvaa ja kerro tai kirjoita…

  • mitä erilaisia valoja näet kuvassa?
  • miten teokseen on luotu kiireisen kaupungin tunnelma?
  • mitä ääniä teoksen henkilöt kuulevat katuvilinässä?
  • mikä vuorokaudenaika kuvassa voisi olla? Mistä sen voi päätellä?

Piirrä…

  • kuva esineestä, joka löytyy läheltäsi. Voit valita myös useamman esineen ja tehdä niistä oman asetelman. Kiinnitä huomiota valoihin ja varjoihin. Pyri tekemään mahdollisimman tarkka piirustus omiin näköhavaintoihisi luottaen.
  • kaupunkinäkymä. Mene ulos piirtämään, esimerkiksi torille.

 

Mustaa valkoisella

 

Teoksissa on voimakas valkoisen ja mustan vuorottelu, kuin valon ja pimeyden vaihtelut. Viivat ovat selkeitä ja tarkkarajaisia. Osassa teoksista vahvojen mustien alueiden vatsapainona on käytetty maanläheisiä värejä ja piirtämiseen pehmeitä liituja. Piirustusjälki on utuista, pölymäistä ja pehmeää. Tarkastele Atsushi Miyajiman lumisadetta kuvaavaa teosta. 

Katso kuvaa ja kerro tai kirjoita…

  • miten teoksen tunnelma muuttuu kun sää muuttuukin aurinkoiseksi ja lumisade lakkaa. Miten värit muuttuvat? Mitä ihmishahmon taustalla näkyy?
  • Minne kuvan henkilö on matkalla. Kenet hän kohtaa?

Piirrä…

  • kuva sateenvarjostasi ja maisemasta tai paikasta, jonne sinä menisit sateella. 
  • katuliiduilla asfalttiin isokokoinen kuva.

 

Jälkiä hiekassa

 

Hienovaraisesti ja tarkasti tehdyissä piirustuksissa kuvataan eläimiä, ihmisiä ja luontoa. Teoksissa on ilmeikkäitä ja eloisia viivoja ja pehmeitä ja runsaita pintoja, jälkiä paperilla. Tarkastele Eric J. Schultzin tekemää piirustusta metsästä ja kallioista. 

Katso kuvaa ja kuvittele itsesi maisemaan. Kerro tai kirjoita…

  • minkälaisia eläimiä metsässä liikkuu? Minkälaisia jälkiä ne jättävät? Liikkuvatko ne maalla, puissa vai ilmassa?
  • runo! Rytmittele ja riimittele sanoja, jotka kuvaavat metsän tunnelmaa. Käytä apunasi kaikkia aistejasi ja kuvaile metsän tuoksuja, ääniä, värejä ja valoja.

Piirrä…

  • metsälle jatkoa. Minkälaisena metsä jatkuu kuvan ulkopuolella? Muuttuuko se erilaiseksi, tuleeko vastaan vesialue tai niitty? 
  • metsä täyteen eläimiä ja niiden pesiä ja pesäkoloja. Voit piirtää eläimet erilliselle paperille ja leikata ne lopuksi irti ja liimata metsäpiirustukseen.
  • sormella tai tikulla hiekkaan. Tee piirustus vesirajaan ja anna veden pyyhkiä piirustus pois.
  • eläinten jälkiä hiekassa. Jäljistä muodostuu polkuja.

 

Ikkunanäkymiä

 

Lyijykynä on kaikessa harmaudessaan monipuolinen väline piirtämiseen. Lyijykynällä voi luoda laajoja tasaisia pintoja yhtä hyvin kuin nuppineulan pään kokoisia pieniä yksityiskohtia. Kokonaisuus syntyy eri harmaan sävyjä käyttämällä. Tarkastele Luis Miguel Bastos Berrancos Fernandesin lyijypiirustusta rakennuksen ikkunaseinästä.

Katso kuvaa ja pohdi ja tutki…

  • kuka talossa asuu? Kerro tai kirjoita lyhyt tarina talon asukkaasta. Mitä hän harrastaa? Mistä hän on kiinnostunut?
  • minkälaisia eri pintoja löydät kuvasta. Miten tiili on saatu näyttämään tiileltä tai ikkunat lasilta? Minkälaisiin yksityiskohtiin kiinnität huomiota?
  • voiko tällainen talo olla oikeasti olemassa?

 

Värejä väreillä

 

Omakuvan voi tehdä monella eri tavalla. Teoksessa voi tuoda esille itselle tärkeitä asioita, ja omakuva usein kertoo tekijän persoonasta. Tarkastele Mikael Lampisen piirtämää kuvaa itsestään. Hän on käyttänyt omakuvassaan öljyliituja ja vahvoja värejä.

Katso kuvaa ja pohdi…

  • minkälaisen tunnelman värit luovat teokselle?
  • minkälainen tunnetila kuvan henkilöllä mielestäsi on?
  • mitä värejä käyttäisit omakuvassasi?

Piirrä…

  • omakuva, jossa käytät lempivärejäsi, tai värejä, jotka juuri tällä hetkellä kuvaavat parhaiten tunnetilaasi. Omakuvan piirtämisessä voi käyttää apuna peiliä.

Viivojen tarinoita

 

Viivat luovat teokseen rytmiä. Viivojen tiheyttä ja suuntaa tutkimalla pystyy huomaamaan, kuinka erilaisia pintoja ja valöörejä on muodostettu. Viivat voivat kiemurrella, olla teräviä, suoria, mutkikkaita, karvaisia, hauraita, hentoja, vapisevia, sahalaitaisia, vahvoja tai vaikka muodostaa vyyhdin. Tarkastele Andrea Veronican huopakynäpiirustusta kotiseudustaan.

Katso kuvaa, kerro tai kirjoita…

  • millainen tunnelma kuvassa on? 
  • Minkälainen rytmi kuvassa on? Mistä rytmi muodostuu?
  • Minkälaisia ääniä kuvasta voisi lähteä?

Kokeile…

  • muuttaa piirros ääniksi! Etsi erilaisia esineitä, joilla voi tehdä ääniä ja testaa minkälainen ääni voisi kuvailla mitäkin kohtaa piirustuksessa ja missä järjestyksessä ja miten kuvaa soitetaan.

 

Taide\Folio

Taide\Folion nuorten taiteilijoiden Eläköön piirros! -näyttelyn teoksissa piirtämisen eri tapoja on kokeiltu monipuolisesti ja oivaltavasti. Piirrosten tekemiseen on käytetty mm. pyrografiaa, 3D-ohjelmaa, tietokoneen piirustusohjelmia, grafiikkaa ja erilaisia piirtimiä tusseista puuväreihin. Taide\Folion taiteilijat ovat Katariina Fortuna, Jenny Idman, Joonas Invenius, Eemeli Katajikko, Niilo Kemppainen, Linnea Laitinen, Anniina Nummela, Emmi Pellinen, Vilma Salminen ja Kuutti Terävä. He ovat myös kirjoittaneet tekstit, joissa käsitellään piirtämistä. Taide\Folio -verkkosivustolla Eläköön piirros! -näyttelyssä esillä olevat teokset löytyvät valitsemalla teeman ”Eläköön piirros!” valitse teema -valikosta.

Taide\Folio -verkkosivustolla Eläköön piirros! -näyttelyssä esillä olevat teokset löytyvät valitsemalla teeman ”Eläköön piirros!” valitse teema -valikosta.

Linkki Taide\Folio-verkkosivustolle

Linkki Taide\Folion taiteilijoiden kirjoittamiin piirtämistä käsitteleviin teksteihin

Lue piirtämistä käsittelevät tekstit. Pohdi ja kirjoita…

  • mitä itse ajattelet piirtämisestä. Miksi piirtää? Mitä piirtää? Miten piirtää? Mitä piirtäminen merkitsee sinulle?

Katso teoskuvia ja piirrä…

  • oma versiosi valitsemasi taiteilijan käsittelemästä aiheesta.
  • oma aihe, jossa käytät samaa piirustustekniikkaa tai välinettä, jota valitsemasi taiteilija on käyttänyt.