Pelastetaan Villa Arttu!
ELINVOIMAISTA TAITEEN PERUSOPETUSTA AJETAAN ALAS HYVINKÄÄLLÄ!
Kaupungin tukemasta taiteen perusopetuksesta leikataan suunnitelman mukaan yli 300 000 € jo heti ensi vuonna! Tämän suuruusluokan leikkaukset vaarantavat Hyvinkään musiikkiopiston, Hyvinkään lasten ja nuorten kuvataidekoulun sekä Taito muotoilu- ja käsityökoulu Etelä-Suomen toiminnan. Tällä hetkellä näissä oppilaitoksissa opiskelee yhteensä yli 1000 hyvinkääläistä lasta ja nuorta, joka on noin 22 % Hyvinkään kouluikäisestä väestöstä.
Nämä em. oppilaitokset tuottavat Suomen lainsäädännössä määriteltyä taiteen perusopetusta. Toiminnan rahoitus koostuu valtionavusta, kaupungin avustuksista ja lukukausimaksuista. Jos kaupungin avustukset poistetaan kokonaan, toimintaedellytykset heikkenevät radikaalisti ja johtavat käytännössä siihen, että harvempi lapsi ja nuori pääsee harrastamaan musiikkia, kuvataidetta ja käsityötä. Vaarana on myös se, että taideaineiden harrastamisesta tulee varakkaiden perheiden lasten etuoikeus. Aikana, jolloin lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy, tällainen harrastusmahdollisuuksien alasajo on lyhytnäköistä ja harkitsematonta. Nyt jos koskaan lapset ja nuoret tarvitsevat paikkoja, joissa harrastaa.
Toteutuessaan nämä leikkaukset tarkoittavat myös Kulttuurikeskus Villa Artun toiminnan loppumista. Villa Arttu, jossa kuvataide- ja käsityökoulujen lisäksi toimii Lasten ja nuorten taidekeskus, on ainutlaatuinen lasten ja nuorten kulttuurin edistäjä niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Villa Arttu tuottaa taidekasvatusta Hyvinkään lapsille ja nuorille alansa korkeakoulutettujen ammattilaisten työllä. Villa Arttu tuottaa myös maksutonta harrastustoimintaa, työpajoja ja kerhoja varhaiskasvatuksen ja peruskoulun tarpeisiin ja on osallisena kulttuuripolkutoiminnassa. Mikäli Hyvinkäälle toivotaan lisää lapsiperheitä, on Villa Arttu ehdoton vetovoimatekijä!
Osallistu kannanottoon!
Pelastetaan Villa Arttu -tapahtuma Hyvinkään kirjastoaukiolla to 19.9. klo 16-17.30 Tapahtuma on kannanotto taiteen perusopetuksen puolesta alas-ajoa vastaan kirjastoaukiolla. Tulethan paikalle osoittamaan tukesi!
Ohjelmassa:
- Piirustuspaja
- Musiikkia
- Puheenvuoroja: klo17 jälkeen Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen professori Pauline von Bonsdorff
- Hyvinkäänkylän puhallinorkesteri päättää tilaisuuden klo 17.30
- Kulkue: siirrymme kulkueena rytmiryhmän saattelemana Kipinään musiikkiopiston tiedotustilaisuuteen. Tilaisuus alkaa Kipinän aulassa klo18.
Peli ei ole vielä menetetty, mutta nyt on aika ottaa kantaa osoitteessa
https://www.hyvinkaa.fi/tasapainoinentalous2025-2027
HARKITTAVAT TASAPAINOTTAMISTOIMET 2025-2027 löytyvät täältä: https://www.hyvinkaa.fi/conten…/e57f833932fe476390cd82767ee3
Mukana: Hyvinkään lasten ja nuorten kuvataidekoulu, Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö, Taito käsityö- ja muotoilukoulu Etelä-Suomi